Pieni hetki, yhdistän.

Nyt on noustu ylös ja vajottu alas. Eli lomaretki Lappiin on onnellisesti takana. Matka sujui hyvin, TuVe on todellinen reissaaja, ja oma mökkimajoitus sitäkin loistavampi idea.
Yhteen suuntaan matka vei pysähdyksineen 11 tuntia, mentiin kolmen pysähdyksen taktiikalla.
Lähdettiin aamun kähmässä, jolloin TuVe jatkoi ikäänkuin yöuniaan vielä autossa. Ja näin ollen oltiin perillä jo ihmisten aikoihin, eikä heti suoraan tarvinnut kaatua sängyn pohjalle.

Mökki jossa yövyttiin oli tosiaan kympin juttu. Hiukan kyllä pääsi kylmärinki ilmestymään perskannikan puolelle, kun saavuttiin pohjoiseen ja kahvipöydässä appiukko sanoi että mökille ei ole tietä(!?), ja toivottavasti ei sada paljoa että päästään perille. Hän oli nimittäin käynyt hakemassa kämpän avaimet kun ei osattu sanoa saapumisaikaa, ja olisi ollut karua vaatia mökittäjiltä päivystystä meidän odottelun suhteen.
No tuo tietön taiaple tarkoitti, että mökkipihaan ajettiin pellon reunaa pitkin, noin 200 metriä. Ja pellon reunaa oli jyrätty vissiin traktorilla sen verran, että se oli kyllä ihan kovettunut ja vaikka satoikn, pärjäsi tuo ranskalainen kaupunkikärryni olosuhteissa ilman ongelmia.
Mökki oli rakennettu myös ennen nykyisiä määräyksiä, ja TuVekin melkein jaksoi nakata tutin terassilta järveen. Ja järvi oli täynnä joutsenia, niitä olikin mukava tiirailla aamuisin kahvikupin ääressä ja kerätä voimia päivään.
Päivät kuluikin sitten anoppilassa, Keittiömestari karkaili omille teilleen joka päivä, mutta vaikka vahvasti turnauskestävyyttäni epäilinkin, viihdyin anopin ja aapiukon kanssa mainiosti. Ja monta tuntia päivässä meni porobongailuun. Riemastuin kun näin olohuoneen ikkunasta poron joka oli takapihalla, Keittiömestarain vanhempia nauratti meikäläisen porojen perään tohottaminen, ja TuVea vaan nauratti kun me hekoteltiin. Ja kun TuVe sitten meille hekotteli, alkoi meitäkin naurattamaan.

Yhdeksi iltapäiväksi jätettiin TuVe isovanhempien hoivaan ja karattiin Kuusamoon. Käytiin siellä ihan Tokmannilta ostamassa vaippoja ja Shellillä kahvilla. Että repikää siitä romantiikkaa! Ei vaines, ihan hauska reissu. Lapsenvahtijat olisivat omien sanojensa mukaan toivoneet että olisimme pysyneet kauemmin poissa, mutta väsyneet elkeet taisi paljastaa asian oikean laidan. Onhan tuossa hommaakin, kun toinen ei vielä tajua miten pääsisi eteen saati taakse ja sekös harmittaa. Saa koko ajan olla viihdetoimistona. Bonuksena kun vielä on se, etten ole varma tekeekö tuo hampaita vai vaikka korvatulehdusta, kummaa kitinää koko ajan jollaista ei aiemmin ole ollut. Saattaahan tuo olla myös jonkun sortin turhautumistakin, tiedä häntä. Rasittavaa kuitenkin.

Kotiuduttiin siis toissa päivänä, edelleen on päällä jonkin sirtin tyhjäkäynti, siitä johtuen tuo otsikko. Jetlaakia, etten paremmin sanoisi. No, huomenna on maanantai ja sen jälkeen tiistai. Kaipa tässä sen jälkeen käyntiin pääsee. Keskiviikkona on muuten eka mammahumppajumppa. Vähän kauhun sekaisin tuntein sitä odotan.

Selvästi on muuten massakausi menossa. Toisaalta viikko on eletty perunalla, pullalla ja voilla. Keskiviikkona alkaa uusi elämä, taas. Mutta silloin Keittiömestari palaa töihin, ja se kummasti aina saa muutaman kilon tippumisen aikaan. Syynä ei varsinaisesti ole tuon perään itkeminen, vaan omat pöperöt. Ei tunne tuo ravintolamaailman ammattilainen kevyttä ruokavaliota, ei.

Lopetetaan tämä löysä jorina TuVen sanoihin, päpäpä, baaah.