maanantai 14. marraskuuta 2011

Vanne kiristää. Päätä.

Keittiömestari päätti vauhdissa vaihtaa työpaikkaa. Johan se edellisessä olikin jo, öö, melkein neljä viikkoa. Uudessa työpaikassa on ikäänkuin virkatyöaika, eli ollaan samassa syklissä töiden suhteen. Palkka on tosin huomattavasti huonompi kun ei tule mitään lisiä tms. Ei se palkka mikään kynnyskysymys ole, varsinaisesti. Toistaiseksi ainakin tullaan ihan sujuvat toimeen (tiedä sitte kun meikäläisen tulot tippuu huhtikuulla, mutta eiköhän tuo oo siihen menessä jo vaihtanut työpaikkaa, taas?).
Mua vaan jurppii että toi on kotona aina kun mä tuun töistä, ja aina kun mä oon vapaalla. Aamuisin se lähtee ennen meikäläistä, mutta mun aamu on niin tiukkaan mitoitettu( herätyskello soi 6.45, asunnon ovesta ulos 7.05), etten siinä hetkessä ehdi nauttia yksinäisyydestä.
Varsinkin kun tuo ei harrasta kavereita, eikä mitään sosiaalisia kontakteja työn ulkopuolella, niin se on oikeasti aina kotona! Joskus sille sanoinkin että jos se opiskelisi nyt jossain, se varmaan profiloitaisiin potentiaaliseksi uhaksi joukkosurmia tms silmällä pitäen.
Sanoinko jo että se on aina kotona?

Mä haluaisin joskus vaan hengailla täällä verhot auki ja tanssia Hynysen tai Virtasen kanssa omia muuvsejani? Tai katsoa omia telkkariohjelmia silloin kun mieli tekee? Tai kutsua kavereita saunailtaan ja viettää laatuaikaa? Onko liikaa pyydetty? No toisaalta, onhan mulla äitiysloma aikaa tehdä mitä huvittaa (sen minkä mahavaivalta ennen ja jälkeen ulostautumisen pystyn). Mutta mä haluaisin sitä omaa aikaa nyt! Voiko toiselle sanoa että painu kuule vaikka kolmeks tunniks v*ttuun, kun sillä ei oikeasti oo edes mitään järjellistä mestaa mihin painua? Onhan mulla kavereita, voisin leikkiä niiden kanssa miten haluan ja yleensä olen jopa tervetullut nurkkiin pyörimään. Oon vaan niin vaikea että haluisin olla rauhassa omassa kotona.

Niin, ja täytän tämän viikon perjantaina kolmekymmentä. Yritin kehittää jotain hauskaa, mutta hiljaista on. Joten kutsuin 10 henkeä (sis perhe, sukulaiset ja pari kaveria) lauantaina kakkukahville. Voisko olla enää väsyneempää?
Hormonit vissiin tekee taas temppujaan, kun kaikki ketuttaa niin paljon että meinaa itku päästä. Ja väsyttääkin, etten jaksa huomenna herätä vesijuoksemaan!

7 kommenttia:

  1. Kiitos päivän piristävimmästä blogikirjoituksesta. Ei siksi, että saisin kiksejä toisen epäonnesta vaan siksi, että kirjoitat niin hyvin :D Tsemppiä, tiedän tunteen.

    VastaaPoista
  2. Mä odotan nykyään jääkiekkokauden alkamista. Että se olisi edes joskus illalla pois... mä niiiin tiedän ton tunteen. Ja hormoneilla voi olla osuutta asiaan. Kun myös PMS pahentaa tätä oloa. Että lähtisi nyt jonnekin, ja ottaisi nämä 1400 metriä nurkissa pyörivä johtoja mukaansa prkl.

    -Veela

    VastaaPoista
  3. Mä pelkään just tota yhdessä asumisessa. Oon so far (eikä kyllä ihan just muutosta näkyvissä) ollut oman kotini kuningatar ja ajatus siitä, että täällä ois AINA joku muu on kaikessa ahdistavuudessaan suorastaan lamauttava.

    Mä vaan tarvin sitä omaa öllötys-aikaa, vaiks en tekis mitään sen tähdellisempää kuin makaisin sohvalla ja miettisin jaksanko kääntää kylkeä nyt vai vartin päästä. Kai tohonkin tottuu, mut siihen asti pidän peukkuja että KM innostuu vaiks lenkkeilystä. :) Tsemppiä!

    PS Veela, ihana toi johtokommentti. :D

    VastaaPoista
  4. Sateenvarjomies; hyvä että jotain ilahdutti :)

    Veela, tää on niin tätä. Onneksi en tämänkään asian kanssa ole yksin. Ja onneksi on blogi jonne voi tulla oksentamaan aivopierunsa..

    Acsu, mä kieltämättä odotan sitä päivää että KM kiinnostusi lenkkeilystä.. Voi olla että tää mahavaiva on jo muuttanut omaan kotiinsa elämänsä puolison kanssa ennenkuin mitään lenkkeilyyn viittaavaa tapahtuu. Mutta aina on toivoa? :D

    VastaaPoista
  5. Mehän ollaan KM:n kanssa ihan samiksii! Virtsis innostuu lenkkeilystä ehkä eläkkeellä. Ehkä. ;D

    VastaaPoista
  6. Tehän voitte sit kimpassa käydä vanhoilla päivillä lenkillä, ja kun dementoituneina vanhuksina meette hukkaan KM:n kanssa, voin lähettää PaavoBirgitan hakemaan tätiä ja faijaa sitten autolla!

    VastaaPoista
  7. PB:llä täytyy sit olla joku tila-auto, et mahtuu meitin rollaattorit kyytiin, kun vähäisen liikunnan haperruttamina lyllerretään eteenpäin pyörien varassa. Ja jotain vakuuttavaa todistusta tai nukutusnuolia sitten kummilapsen mukaan että saa meidät vieraan autoon dementoituneenakin. :D

    VastaaPoista