Tolkku kateissa

Onko ilmoja pidellyt? Vähän näyttäis satelevan. Mun parkkipaikka on muuttunut järveksi, onkohan venepaikalla sama taksa kuin autopaikalla?
Oon tässä kolme iltaa yrittänyt aloittaa kirjoittamista, mutta mulla ei oo mitään sanottavaa. Hassu tunne, haluaisin tänne jotain jorista, mutta pää kumisee tyhjyyttään.

Varvas on edelleen ihan hajalla, sitä särkee ja turvottelee koko ajan. Ei ole kuulkaas kiva. Ja kumppari on kengistä näemmä se vihoviimeisin, johtuisko siitä että se on aika painavakin? Mutta koska täällä oli tulva, oli pakko laittaa lantsarit jalkaan aamulla kun lähdin työmaalle. Eli aerobista urheilua ei ole tullut harrastettua juurikaan, vaikka pari kertaa yritin sitkeästi eri lenkkareilla käydä kokeilemassa lenkkeilyä. Ei sillä, viime viikolla kävin tasan kerran salilla, köh. Tulipahan kuitenkin harrastettua tuota mentaali puolen jumppaa sitten senkin edestä. Kaikesta työ ja oman elämän sähellyksestä olin vaan niin poikki, että jumppa oli kyllä justiinsa se viimeinen asia meikän mielessä.

Työkuviot vähän helpottaa, kummasti se suunsa puhtaaksi puhuminen auttaa. Tai siis ei mulle mistään työhuonetta olla taiottu, tai prokkilaista poies, mutta sainpahan sanottua suorat sanat esimiehelle, ettei se pääse kuvittelemaan että hyväksyisin tällaisen heitteillepanon (saatoin käyttää tuota sanaa myös puhuessa pomolle, ai mikä draamakuningatar?). Ja vielä parhaassa tapauksessa uusisi kyseistä tempausta.

Kotona on edelleen puurot ja vellit sekaisin, ei olla Keittiömestarin kanssa saatu asioita puhuttua kunnolla, enkä todellakaan tiedä missä mennään. Viikonloppuna se kuitenkin tuli tänne, ja oli ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, tai mitään ei olisi sanottu? Olin tietysti niin puulla päähän lyöty, etten itse saanut sanottua aiheesta mitään ja odottelin vaan että se alkaisi omia sanojaan ja tekojaan vähän avaamaan, mutta ei. Jotenkin on vaan niin suuri ketutus päällä, joka väsyttää suunnattomasti, etten oikein edes jaksaisi mitään draamaa. Joten todella kypsästi vaan hengailen toistaiseksi ja keräilen voimia ja teen sotasuunnitelmaa jotta asiat saisi jotenkin tolkkuun. En mä nyt maailman tappiinkaan jaksa tällaista soutumista ja veivaamista. Mutta näin nyt mennään toistaiseksi.

Näin sattumalta Projektimiehen viikonloppuna. Se on saanut lapsen. En muuten olisi ihan heti uskonut, mutta kai sekin käy jos se ElämänNainen osuu kohdalle? Vissiin ihmisillä puhaltelee muutosten tuulet muutenkin, yksi ystävä eroaa pitkän liiton päätteeksi. Mutta on tässä yhdet häätkin tiedossa. Että pitkässä juoksussa taitaa mennä tasan nämäkin hommat. Vielä kun saisi oman elämänsä johonkin tolkkuun.