Painavaa asiaa menneisyydestä

Avaudunpa tässä sitten painostani ja kilohistoriastani. Olen aina ollut reippaassa ylipainossa, tai no kai mä ihan ihan lapsena oon ollut normipainoinen, mutta siitä lähtien kun oon ite mättänyt omasta tahdosta evästä naamaan, on läski ollut tiiviisti mussa kiinni.
Koululaisena harrastin liikuntaa melko aktiivisesti, mm tennistä vähintään kerran viikossa. Kun tuli murrosikä, jäi sekin. Hyvä ruokahalu jäi kylläkin.

18-vuotiaana sain ajokortin ja itselleni hyvän ystävän. Tämä ystävä jostain syystä ei halunnut meidän hengaavan hänen porukoillaan, ja itse en aina halunnut notkua meillä kun porukat oli ihan vakuuttuneita että me ”styylataan” (pitkän aikaa sitä halusinkin, siis styylata tän kundin kans. Mutta se ei tahtonut joten päädyttiin sitten ”vaan” kavereiksi. Hyviksi sellaisiksi. Vuosiksi.). Keksittiin sitten että kun mulla oli kortti ja auto, niin varmaan jotain 3-4krt viikko ajeltiin jonnekkin mäkkiin, juttelemaan, hengaamaan ja ennenkaikkea syömään. Ja voi pojat, kyllä me syötiinkin. Tätä jatkui n 3 vuotta. En halua edes ajatella niitä kaikkia kiloja joita silloin keräilin vaan sen takia että noloilin vanhempiani ja niiden kysymyksiä seurustelusta.

21-vuotiaana vaihdoin paikkakuntaa opintojen perässä. Ja muutin samalla eka kerran ihan yksikseni. Ei ollut opintojen ohella paljon tekemistä stadin friidulle sellaisella 20 tuhannen asukkaan kaupungissa. Ei kavereita, ei harrastuksia. Paitsi syöminen. Tähän mennessä olin siinä jo aika hyvä pitkän harjoittelun jäljiltä. Löytyihän niitä kavereita, opiskelu –sellaisia. Löytyi myös opiskelijabileet ja reipas juominen ajoittain ja snägärillä käynti yön pimeinä tunteina.
Viimeisenä opiskeluvuotena luokkatoveri ja paras kaveri heräs siihen että mä vyöryn paikasta toiseen. Tää aktiiviurheilija sitten tsemppas mua ja aloittelinkin sitten urheilua niin että käytiin uimassa vähintään kerran viikossa. Ajatus ihan kiva, usein uinnin päälle käytiin sitten syömässä. Pizzalla tai mäkissä.
(tätä kirjoittaessani huomaan toistavani itseäni...)

Aikanani valmistuin ja muutin takaisin pk-seudulle. Sain heti töitä mutta se oli vuorotyötä. Tai tarkemmin 7 yövuoroa ja 6 vapaapäivää. Ja mikäs pitää ihmisen paremmin hereillä kuin syöminen? Ja mitään kaninruokaa viitsinyt syödä, uppopaistettu oli parasta. Ja työviikon nukuin vapaa-ajan, ja vapaa viikolla sitten näin kavereita. Ja söin todella epäsäännöllisesti ja hirveitä määriä. Siis volyymi oli jotain sanoin kuvaamatonta (tyyliin 500g pakasteranuja ja 12 nugettia kertalaakista.. huhhuh). Onneks tuota yötyötä kesti vaan 4kk. Ja tuolloin sain vaa’asta irti ne suurimmat tulokset: about 106kg. Säännöllinen päivätyö onneksi hoikensi, sillä se sisälsi myös ennemmän juoksentelua (vs yöchatin katselu). Paino tippui sinne sataseen. Ei paljon juhlittu silloinkaan.

Ikinä aiemmin en ole minkäänlaisella laihdutuskuurilla ollut. En kokeillut mitään dieettejä tai vempeleitä. Päässä kuitenkin napsahti tammikuussa 2009. Jostain syystä hermostuin siihen että paino oli 3 numeroinen luku. Marssin lähimpään urhelihalliin ja ostin 3kk:n kortin. Sillä sai uida ja käydä salilla niin paljon kuin lystää. Aloin katsomaan vähän mitä söin, ja tosiaan liikkumaan aktiivisesti. Nyt on paino 86kg ja still going down hitaasti mutta sitäkin varmemmin.
Keinoista ja valinnoista voisin tehdä toisen postauksen, kun tästäkin tuli näin pitkä...