keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Teen niinkuin käsketään

Aina välillä, tyttärellä on vähän samaa vikaa. Ei uskonut aamulla minkään sortin käskyä olla kiipeämättä sohvapöydälle ja nyt on todisteena toilailusta kuhmu ja mustelma otsassa. 
Äitinsä sen sijaan on suopealla tuulella ja vastaa Lady Puntin haasteeseen.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa sopivasti bloggaajia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


1. 
Vanha suola janottaa on tällä hetkellä lempiarjani. Toisaalta se on myös ainut sarja minkä saan katsoa rauhassa. Jos telkkarista tulisi virityskuvaa tähän aikaan, saattaisi sekin olla lemppariphjelma.
Syön tätä kirjoittaessani humpuukipatukkaa(todella ylipainoisen työkaverin tsempparitukena, meitä on kolme työkaveria ketkä nutraa tämän viikon).
Haaveilen kasvimaasta, mutta en tiedän etten tule sitä totetuttamaan. Kaikki kitkeminen tuntuu ajatuksentasollakin väsyttävältä.
Olen mielestäni musiikkimaultani rock, mutta levyhyllystäni löytyy kaikki Nylon Beatin levyt.
En katso yhtäkään tositv-ohjelmaa, haluan viihteeni käsikirjoitettuna (vaikka aika moi realitysarja taitaa olla käsikirjoitettu).
En ole vielä kertaakaan katsonut itselleni avoimia työpaikkoja uuden kodin läheltä.
Keittikselle sen sijaan etsin työpaikkaa, vaikken ole varma mitä se oikeastaan haluaa tehdä.
Jostain syystä annan itselleni usein väärän kuvan itsestäni, tiedostan tämän mutten jaksa tehdä mitään sille. On ihan ok olla totuuksia möläyttelevä narttu välillä.
Myin justiinsa meidän nykyisen astianpesukoneen, vaikka puheet oli että muutetaan se uuteen kämppään. Mutta hei, vähemmän muutettavaa.
En periaatteesta lue yhtäkään postausta jossa kirjoittajalle on lähetetty tuotteita testattavaksi.
Noin kolme kertaa viikossa päätän poistaa blogin, kertaakaan en ole sitä vielä tehnyt.

2. 
Paras muistosi blogin pitämiseen liittyen?
Nolliksen postaus TuVen syntymän jälkeen. Pienempi kuin kolme!
Oletko ystävystynyt kenenkään blogisi kautta tietoosi tulleen tyypin kanssa?

YStäväystynyt on aika paljon sanottu, tutustunut kuvaa tilannetta enemmän. Kehu itseäsi viidellä adjektiivilla.
Ammattitaitoinen, riittoisa, pitkäpinnainen, huumorintajuinen, voimakas.   
Löytyykö kaksihaaraisia hiuksia? Toivottavasti ei ainakaan paljon, nimim 2 viikkoa sitten kampaajalla käynyt.
Haluaisitko olla pehmolelu?
Silloin tällöin, ei tarvitsisi tehdä niin paljon päätöksiä. Mikä näistä omaan himaasi, jos vuokranantaja tai ukkos ei valittais hankinnan kalleutta/rumuutta: muovimatto, puulattia, laminaatti, parketti, laattalattia vai pallomeri koko lattialle?
pallomeri yhteen huoneeseen, puulattia muualle. Onko kukaan koskaan yllättänyt sua, kun oot posettanut hehkeimpiä malliasentoja ja hymyjä peilin edessä ja luullut olevasi aivan yksin?
Kerran salilla, kotona lukemattomia kertoja. Onko vessan peilissä hammastahnaa? on.
Missä sijaitsee eniten treeniä kaipaana kehonosasi?
Reisissä.
Miten usein tyhjennät hiusharjan hiuksista? Ehkä kerran viikossa? Enpä ole koskaan asiaa tarkkaillut.
Ootko testannut karvanpoistoon tarkoitettuja vahoja? Sattuiko se karmeesti?
Mulla on sellainen 6 vuotta sitten ostettu lämminvaha-härveli, ei satu mutta sottaa. Jälki on ihan jees.
3. 

Käytätkö samaa kahvi/teekuppia useasti pesemättä sitä kunnolla välillä?
Onko 17-vuotias kundi hyvä lapsenvahti?
Mistä saa muuten hyvän lapsen ahdin, sanotaanko nyt vaikka reilut 1-v tytölle heinäkuun ajaksi?
Vedätkö vatsaa sisään peilin ohi kulkiessa?
Onko jotain niin typerää haavetta ettet ole kertonut sitä kenellekään?
Pidätkö salaisuuksia hyvin?
Kaivatko nenää koskaan?
Kun kerran kaivat, tarkastatko tuloksen?
Mietitkö koskaan millaisena ihmisenä blogiasi lukijat sinua pitävät?
Sijaatko vuoteen päivittäin?
Vasta vai vihta?

4. & 5.
Haastan Kiiperin (koska Kiiperi on haastanut mut monesti mutta usein oon unohtanut haasteen), Mirjan ja Rozin

6. 
Ok.

4 kommenttia:

  1. Tulipa kryptisen pienellä eikä suostu kasvamaan?

    VastaaPoista
  2. Kiitos ! Mä olinkin ihan tohkeissani silloin. :D Ja vieläkin toki seuraan suurella mielenkiinnolla hänen kehittymistään. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta. Mä mietin vielä, vastaanko, olen niin tyyyylsä =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteest! Vihdoin löysin aikaa vastaamiselle - vastausten laadusta en sano mitään. :)

    VastaaPoista