sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vaimomatskua

Oltiin eilen hyttysten ruokana Hämeessä, tapaamassa TuVen serkkuja. Siellä vierähti koko päivä ja jälkikasv pisti parastaan. Pyörähti myös eka kerran selältä vatsalleen, mutta tämä tapahtui sohvalla ja tädin osuudesta asiaan ei kukaan muu kuin TuVe voi olla varma (ja hän ei tietty tästä kerro).

Siinä sitten kun pihalla istuttiin mä rapsuttelin heidän grillinsä puhtaaksi. Putsasin myös muurikan. Ei sillä että ne olisi ällöttäneet, tykkään vaan puuhastella jotain minkä kädenjälki näkyy heti. Vanha siivooja sisälläni nostaa myös päätään. Tuli sitten puhetta muutenkin näistä kotitöistä ja taasen käv ilmi että mä pyöritän tätä palettia meillä kotona muuten, poislukien ruoanlaiton joka on Keittiömestarin vastuulla. Siihenkin osallistun jälkien korjaamisella. Näin on ollut alusta asti. Pyykinpesu siirtyi mulle kun selvisi että Keittiömestarilla on tasan yksi pesuohjelma, mahdollisimman kuuma. Ja kaikki pestään samassa koneellisessa.
Keittiömestari kyllä imuroisi, kunhan tulisi hänen mielestään tarpeeksi pöllypalloja (siinä ajassa mä olen imuroinut jo neljästi kun oma sietokyky on ylitetty). Osa mun iltarauhoittumista on myös järjestellä tavarat paikoilleen, ei aamulla harmita herätä kun kämppä ei ole kuin räjähdyksen jäljiltä.
Yleensä en tästä viitsi marmattaa, vaan viihdyn osassani. No paitsi tietysti silloin kun ketuttaa kaikki, tulee valitettua näistä asioista slleen martyyrin syvällä rintaäänella vaikka selvästi olen hommani valinnut ja ominut.

Mistä tämä kaikki nyt taas tuli mieleen? Toisella jalalla hytkytin sitteriä ja hinkkasin sokeripalalla hellanrinkiä..
Siis ihan hyväntuulisena. Vielä kun saan lakanat pois koneesta ja TuVen pyykit sinne pyörimään on pyykkikorikin typötyhjä (ehkä pari tuntia). Voisko parempi sunnuntai enää olla?

1 kommentti:

  1. KM on kuitenkin vaan taktikoinut ja esittää avuttomampaa ku onkaan... :D Mites, saaks Marttaa vuokrata? Vois olla käyttöö munkin läävässä... Oisko vinkkii millä hinkata keraamista liettä? Siihen en oo uskaltanut sokeripalaa käytellä (voiko?), ostin jonkun keraamisen lieden sienen, mut ehkä mulla on väärät tökötit, kun ei silläkään ihan kaikki lähde. :(

    Go TuVe, siitä se lähtee! :)

    VastaaPoista