sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Päivä jolloin meinasin paljon

Otsikko kertonee olennaisimman.

Meinasin mennä salille, mutta painostava matala paine tuntuu kiristävänä päänsärkynä joten oonkin makaillut sohvalla ja katsellut telkkarista isoa O:ta (hyi te perverssit, tarkoitan Lontoon kisoja!).

Meinasin puuhastella ruoaksi lämpimän salaatin, mutta sohvalla makaaminen tylsistytti ja söin Keittiömestarin tekemän lasagnen jämiä eiliseltä. Lisäsin kylkeen kuitenkin kruunuvihanneksia, ettei ihan hiilariksi mennyt.

Meinasin käydä läpi TuVen pieneksi jääneitä vaatteita, mutta päädyinkin syömään jäätelöä ja katsomaan purjehdusta telkkarista.

Meinasin kirjoitella puhtaaksi TuVen ruoka/oire-päiväkirjan lähetettäväksi allergologille, mutta päädyinkin surffaamaan netissä ja, kiitos Kiiperin, latasin puhelimeen Sports Trackerin. Vielä kun jonain päivänä pääsisi lenkille asti tuota testaamaan. Ehkä ensi viikolla, jollei jää taas meinaamisen tasolle.

Meinasin myös kokeilla TuVelle lohta, mutta se todellakin jäi meinaamisen tasolle kun en voi sitä itse allergisena kypsentää (no tai edes syöttää ilman omia oireita) ja Keittiömestaria ei huvittanut. Joten syötin sitten uutena parsakaalia, hyvin näytti uppoavan eikä tullut edes välittömiä oireita.

Nyt meinaan ottaa iltapäiväkoomat. Maata sohvalla puoliksi tiedottomassa tilassa tilasssa. Uskoisin ettei tämä jää pelkäsi meinaamiseksi.

2 kommenttia:

  1. Tunnustusta pukkaa... Käy kurkkaan :)

    VastaaPoista
  2. Miten mä oon näin pahoin missannu näitä sun hersyviä tarinoita!! :D Meinaaminen on tosi kivaa - sillon kun se alati meinaava ei oo samassa taloudessa mun kans silloin ku ite on Jupiterin asennosta johtuen aivan järkyttävän ahkera.

    VastaaPoista