perjantai 15. tammikuuta 2010

Puuduttava perjantai

Lupaan lopettaa typerät viikonpäiväotsikot viimeistään sunnuntaina.
Palaverit pitäisi kieltää lailla. Tai siis niihin osallistuminen pitäisi olla hyvin vapaaehtoista. Ei pieni (pieni, heh) ihminen jaksa sellaisia koko päivää. Ainakaan minä en jaksa. No olenkin huono ihminen.
Päivän saldo: kolme kokousta, kolme kuivaa sämpylää juustolla, kolme kuppia kahvia joka maistui siltä kuin se olisi suodatettu Suomen hiihtomaajoukkueen käytettyjen treenisukkien läpi, kolmesti (kuka sitä kuraa käski juomaan?), kolme yritystä nukkua silmät auki. Yksi väsynyt salaattilounas, yksi käsilaukkuun kaatunut vesilasi (eikä edes kännykkä hajonnut, dämed). Yksi väsähtänyt vonkaus paikallisen isännän toimesta, yksi väsähätnyt pakkien anto.
Olipa antoisa retki.

Löysin sen hotellin salin. Oikea punttisalihan se oli, siis tyyliin kuntopyörä vuodelta nakki ja soma pino tankoja ja painoja. Sain touhuilla siellä yksin, happi olisikin loppunut jos siellä olisi ollut useampi ihminen, tila oli todella pieni. No riehuin siellä kuitenkin 45min, edelleen varjellen oikeaa olkapäätäni vaikka tuo on kiltisti ollut särkemättä useamman päivän. Huoneessa tein vielä muutamia feng shui-venytyksiä kuten Projektimies niitä kuvailee. Eli siis venytyksiä ja lihaskuntoliikkeitä vapaasti varioiden joogasta ja pilateksesta.

Huomenna kotiin. Ihanaa. Ei tulisi meikäläisestä kierävää pölynimurikauppiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti