keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Aurat kondikseen

Enkä nyt puhu mistään lumiauroista.
Itse vannon vakaasti länsimaisen lääketieteen nimeen, enkä parhaalla halullakaan saa uskotuksi erilaisiin luontais- ja/tai muihin hoitoihin. Maanisesti Leipovan Aikuisen Vaimo  (MLAV) kuitenkin harrastaa näitä kaikkia mystisiä hoitoja ja halusi ehdottomasti antaa reikiä (asiasta jotain tietäville kerrottakoon että MLAV on tarvittavat kurssit käynyt. On ihan todistukset seinällä ja kaikkea). Ei siis mitään reikäjuuston dieettiosia vaan tätä energiakanavien aukaisua/suuntaamista/tjsp.

Köllin sitten puolisen tuntia silmät kiinni sohvalla, ja MLAV siirteli käsiään symmetrisesti ympäri kroppaa. Kosketus ei ollut kova eikä pehmeä. Meinasin nukahtaa siinä vaiheessa kun lopetin yrittämisen ajatella henkisesti. Yhtään minkäänlaista fiilistä en hoidosta saanut, paitsi tietysti puolen tunnin "pakkorentoutuminen" ja palautuminen salilla käynnin jälkeen teki hyvää. Mutta en kokenut mitään energiavirtoja tai auranavauksia. Mutta kuulemma voi mennä huomiseen ennenkuin iskee todella (epäilen, niin kyllä epäili MLAVkin). Kuulemma oikea polvitaive ja kummatkin nilkat imivät hirveästi energiaa. Ahaa. Jos on pakko löytää syy niin tänään nostin vastusta jalkaprässissä?

Jään odottelemaan energiavirtoja.

2 kommenttia: