lauantai 10. tammikuuta 2015

Virallista lihaa

Ollaan jännän äärellä. Monella tapaa. Reilun viikon olen heilunut virkamiehenä, ja vaikka tiesin etten tästä pestistä oikeasti mitään tiedä niin tuli silti yllätyksenä miten uutta kaikki on. Tai tällä hetkellä kellun sellaisessa utopistisessa kuplassa jossa kaikki on ok. Koska en tiedä mitä asioita pitäisi stressata tai panikoida. Kollega kyllä rauhoitteli etä kannattaa nauttia tästä tyynestä myrskyn edellä, ja että hän kyllä vinkkaa sitten jos jotain asiaa pitäisi alkaa hätiköimään.

Vielä jännemmän äärellä ollaan kotona. TuVen ruokavaliota laajennettu kuukauden sisään maissilla, tomaatilla, perunalla, porkkanalla, paprikalla, naudanlihalla ja sianlihalla. KELATKAA SITÄ!!11! Sanat ei riitä kuvailemaan sitä tunnetta kun tarjoaa lapselle eineksiä, voi sitä onnen päivää. Noi lihat on kyllä vielä vähän altistuksessa, mutta TuVe on kiskonut sellaisia allergiatuotenakkeja joissa on kumpaakin lihaa kolmekin yhtenä päivänä eikä mitään vaivaa tullut. Ei lääkäri väärässä ollut kun veikkasi että leikki-iässä taittuu nämä yliherkkyydet.
Ihan vielä en uskaltanut antaa päiväkotiin sekasyöntilupaa, mennään rajoitetulla dieetillä ensi viikonloppuun jolloin tehdään maitoaltistus. Jos se onnistuu niin sitten en rajoita ruokavaliota enää lainkaan. Jos sitten yhtäkkiä tuleekin jotain oireita niin ruvetaan sitten taas eliminoimaan tuote kerrallaan.
Noh, tämä kaikki on fantasiaa vielä, mutta vaikka maito ei sopisikaan niin ollaan tosi tyyyväisiä. Voi olla että tässä perheessä ei kukaan enää ikinä syö poroa. Bataattikin on vähän siinä ja siinä.
Sanoinko jo kuinka onnellinen olen?

2 kommenttia:

  1. Älyttömän hienoja uutisia TuVesta !! Tosta tää parempi vuosi lähtee tosi kivasti alkuun. :)

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta. Pakko tulla mahti vuosi kun tosiaan alkaakin näin hyvin :)

    VastaaPoista