No sanoi ruuhkaton kakunsyöjä

Tällä viikolla tuli paastottua vain kerran. Hyvää vauhtia paastosin torstainakin, mutta sitten eteen tuli työkaverin ite tekemää Daimkakkua ja se oli siinä sitten. Hetken punnitsin päässäni että jätän kakun väliitn, mutta mieliteko nousi niin suureksi että sorruin kakkuun enkä jaksanut enää tällä viikolla paastoa uudelleen yrittää.

Kiinnitin tänään yhteen omaan puhemaneeriini huomioita. Sanon TuVelle todella usein "no". En siis ei lontooksi, vaan täytteeksi. Esimerkiksi "no onpa hieno piirustus", "no tuleppas nyt", "no oliko kiva päivä hoidossa?" ja niin edelleen. En ainakaan tietoisesti matki ketään, enkä tiedä mistä moinen on puheeseeni tarttunut. No, ehkä se menee ohi. Ei taas...

Seurasin toisella silmällä menneellä viikolla ainakin osassa blogeissa kuohuttanutta ruuhkavuosin uuvuttamat äidit- keskustelua ja mietin omaa kuviota.
Okei, meillä on vaan yksi lapsi ja asutaan maalla joten radikaalia harrastuskuviota ei ole mahdollista saada, ja TuVe on vähän pieni harrastamaankin.
Mutta en kyllä koe olevani ihan hirveän uupunut arjen pyöritykseen vaikka viikot kuluvatkin aika päiväni murmelina tyyppisesti. Lähinnä turhauttaa että viikot kuluvat ja tukka kasvaa, mutta uskon silti antavani äitinä ja työntekijänä ihan yhtä paljon kuin aikana ennen TuVea.

Itse palasin työelämään TuVen ollessa 10 kuukautta vanha. Alkuun Keittis piti isyysvapaita ja sitten siirryin tekemään puolikasta työaikaa ja vuorotöitä niin, että vanhmpani paikkasit lapsenhoidossa ne päivät jolloin oltiin Keittiksen kanssa töissä. Keittis jäi hoitovapaalle kahdeksi kuukaudeksi että saatiin rempattua ja muutetua tänne landelle, ja että TuVe pääsi aloittamaan kunnan hoidossa puolitoista vuotiaana ja vasta kun päiväkodin kantahenkilökunta oli palannut lomilta.
TuVesta johtuvat poissaolot töistä on meillä mennyt aika tasan niin, että kesken päivän haut olen minä hoitanut (koska olen ollut fyysisesti lähempänä ja Keittis ei aina töissä ole puhelimella tavoitettavissa kovinkaan helposti), mutta Keittis on sitten jäänyt toipilaan kanssa kotiin. Toisaalta ennalta tiedetyt poissaolot, kuten viime syksyinen korvien putkitus ja päiväkodin kehityspäivät jolloin omahoitoa on toivottu on sitten meikäläisen heiniä.
Ollaan Keittiksen kanssa melko samanpalkkaisisissa töissä, mutta itse olen suurilta osin korvattavissa oleva työntekijä työnantajan silmissä.
Aina ollaan tilanekohtaisesti pähkitty kumpi jää kotiin, mutta Keittis melkein ilmoittautuu vapaaehtoisesti kotiin jäämään. En lähde spekuloimaan kumpi jäntä motivoi enemmän, lapsen hoito vai poissaolo mahdollisuus työpaikalta.
Miten tämä avautuminen liittyi mihinkään? En tiedä, mutta tulipahan vaan mieleeni.

Ps. mitens toi otsikko :)