perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kiikaatyttö ja pääsiäispupun kosto

Olihan kiirastulinen torstai ja pitkäperjantain aamuyön puoli tuntui myös todella pitkältä. Ai miksikö? No todettiin että TuVen edellisestä maitoaltistuksesta on jo melkein puoli vuotta aikaa. Toiveet oli korkealla kun tyttö eka kertaa suostui syömään raejuustoa, ja pyysi sitä jopa lisää. Söi siis eilen päivällä puolitoista teelusikallista. Aikaisemmin ei ole raejuusto maistunut, ja piilotettuna ruokaankin hän on koko evään jättänyt syömättä.

No illan mittaan alkoi posket punoittaa ja virkayskä. Nukahtaminen oli tunnin työn takana ja siitä alkoikin rumba. Itkua, hiljaista valitusta, suoraa huutoa ja pipin kiljumista johonkin puoli kuuteen asti aamulla. Posket helottaa edelleen, ja kyynärtaipeet, takareidet ja nilkat on revitty rikki. Maallikkona voisin sanoa että taitaa olla edelleen maidolle allerginen. Ens viikolla testataan soijaa, melkein jännittää.

Pihakeinut pitäisi kieltää lailla. Tai ainakin pitäisi siirtää tuo meidän keinu, se kun tönöttää tuossa oven pielessä niin ettei talosta pääse poistumaan ohittamatta keinua. Eikä palaamaan. Ja TuVen mielestä keinut on ehkä parasta ikinä. Kun kaarretaan autolla pihaan, alkaa takapenkillä sellainen voimistuva "kiikaa-kiikaa"mantra. Ja joka välissä pitää päästä keinun kyytiin. Nykyään ollaan siis usein myöhässä, kun en muista tuota keinutaukoa laskea aikatauluihin. Ja puistossa tytöllä selvästi menee itseensä hermo kun ei osaa päättää haluaako tavalliseen keinuun vai niihin sellaiseen isossa vieterissä oleviin.

Tänään ollaankin sitten keinuttu koko rahan edestä. Keittis on paloitellut purettua aitaa, ja me tytöt kierrettiin tämän kunnan leikkipuistot läpi. Kuulostaa isommalta urakalta kuin onkaan, niitä puistoja on tasan kaksi. Pihakeinussakin ollaan käyty kolmesti keinumassa. Ei ole tyttöä vaivannut allergiaoireet enää muutenkuin satunnaisena kutinana, onneksi.

3 kommenttia:

  1. Voihan plääh... Kurjaa, mutta eipä jäänyt epäselväksi onko allergiaa vaiko ei. Parempaa onnea soijan kanssa.

    Hauskaa pääsiäistä teitille !

    VastaaPoista
  2. Haaste! Ihan nolottaa, mutta kumminkin. http://epaluonteenomaista.blogspot.fi/2014/04/haastattelua.html

    VastaaPoista